Hiihtokokin korkean paikan leiri – Päivä IX

Leiri päättyy. Lauantai on leirin viimeinen päivä.

Kävimme eilen paikallisessa kauppahallissa. Kuten alla olevista kuvista näkyy, niin meren elävien valikoima oli todella monipuolinen. Kaikki oli paikallista ja tuoretta.

Päivällisen alkupalaksi valitsimme kalahallista kalaksi Pargon. Sen kanssa nautimme rapusalaattia.

Pääruoan lisukkeena oli uunissa valmistetut purjolohkoperunat juustokuorrutuksella.

Pääruoka oli naudan T-luu pihvi. Pihvit grillattiin, valeltiin mausteöljyllä ja laitettiin uuniin. Valmistimme kaksi pihviä. Yhden molemmille. Molemman pihvin paino oli 750g. Kokilla jäi osa syömättä.

Päivän teemana oli käyttää kaikki ruoka, mitä kaapista löytyy. Onnistuimme siinä aika hyvin.

Hiihtokokin korkean paikan leiri – päivä VIII

Perjantai oli mielenkiintoinen päivä. Illalla osallistuimme Rotisseurs´ juhlaillalliselle.

Ensimmäiseksi pöytään tuotiin couvert; lajitelma leipiä ja maustettuja levitteitä. Varsinaisia alkupaloja oli neljä. Aluksi nautimme mustekalaa ja pähkinärouhetta sekä hedelmäisen tötterön.

Sitten söimme ilmakuivattua tonnikalaa sekä kahta eri maustetahnaa.

Alkupalalajitelman lopuksi saimme vielä pirteää tahnaa maustevaahdolla.

Toinen ruokalaji oli Seepia mustekalaa, bataattia ja mustekalan musteesta tehtyä kastiketta.

Sitten saimme kastanja-, sienikeittoa täydennettynä kananmunan keltuaisella.

Neljäs ruokalaji oli turskaa Carabineiron mukaisesti. Se on portugalilaisten jouluruoka. Siinä on kuivattua turskaa, rapua, mustekalaa ja ruusukaalia.

Toinen pääruokalaji oli lajitelma eri tavalla valmistettua hanhea, kurpitsaa ja parfait pateeta.

Jälkiruoaksi saimme nauttia omenalla päällystettyjä köyhiä ritareita, appelsiinivaahtoa ja mantelia.

Kahvin kanssa nautimme pehmeää talon suklaata ja kermavaahtoa.

Kokemuksena ja makuelämyksenä juhlaillallinen oli unohtumaton. Söimme lähes kolme tuntia todella herkullisia ja näyttäviä alá carte ruokia.

Jokaiselle ruokalajille oli valittu oma, paikallinen Algarven alueen viini.

Hiihtokokin korkean paikan leiri – Päivä VII

Tänään oli vuorossa yksi kokin eniten odottama päivällinen.

Alkukeitto valmistettiin eilisestä salaatista. Se soseutettiin ja täydennettiin juustolla, ruokakermalla ja yrttimausteilla.

Pääruoan lisukkeena oli timjamiporkkanoita.

Kesäkurpitsat maustettuna italialaisella yrttisekoituksella.

Parsatangot paistettiin pannussa mausteena pelkkä suola..

Pääruoka oli jättikatkaravut. Ne otettiin hyvissä ajoin päivällä pakasteesta ja laitettiin 10% suolaveteen. Ravut paistettiin pannulla punaiseksi, halkaistiin, maustettiin hienosti valkopippurilla ja laitettiin uunigrilliin 10 minuutiksi.

Aterialla mikään maku ei peittänyt toistaan. Kaikki maut erottuivat ja täydensivät kokonaisuutta.

Huomenna menemme Algarven Rotisseurs´ illalliselle. Ennakko-odotukset ovat korkealla.

Hiihtokokin korkean paikan leiri – Päivä VI

Tänään oli selkeä välipäivä. Nälissään ei pitänyt olla. Verrattuna muiden päivien ateriohin ruoat olivat vaatimattomampia.

Kokin napsupalat kasvoi oikeaksi lounaaksi. Agnus-vasikan jauhelihasta tehtiin Bolognese-kastike, joka nautittiin al-dente spagetin kera.

Illalla paistettiin porsaan Segretoksia. Lisukkeeksi elvytettiin aikaisempina päivinä tehtyjä ruokia. Perunamuusiin lisättiin pannulla sipulia, maitoa ja hiukan suolaa. Kukkakaali käytettiin mikrossa ja päälle laitettiin parmesaanijuustoa.

Päivän piti olla kalapäivä, mutta siitä muodostui todellinen lihapäivä. Kauppareissulla emme löytäneet riittävän tuoretta, paikallista kalaa.

Huomenna valmistamme jättikokoisia tiikerirapuja.

Hiihtokokin korkean paikan leiri – Päivä V

Tänään kokin napsupalat tehtiiin ja nautittiin helteisellä terassilla. Ensin kanan paistikkaat ja nuijakoivet olivat 20 minuuttia hiiligrillissä. Sen jälkeen ne valeltiin mausteöljyllä ja loppukypsennettiin uunissa 10 minuuttia.

Napsupala-annokseen kuului myös grillattua ananasta ja oliiveja.

Illallisen pääruoka-aineena oli vaalean Angus-vasikan paistista karkeaksi jauhettua jauhelihaa. Sitä on harvoin tarjolla Suomessa. Teimme lihapullia, jotka paistettiin uunissa.

Lisukkeena oli suomalaiskansallista pottuvoita, kukkakaalin keitinveteen tehtyä ruskeaa kastiketta herkkusienillä ja välimeren salaattia.

Huomenna on kalapäivä. Kalalaji selviää, kun käymme aamulla ostoksilla ja näemme mitä on tarjolla.

Hiihtokokin korkean paikan leiri – Päivä IV

Tänään oli vuorossa kotikokkausta.

Päivällä teimme kokin napsupalan. Possun sisäfilettä, voissa paistettua parsaa, tomaattia ja patonkia. Yksinkertaista ja hyvää.

Päivällisellä nautimme äyriäisiä. Katkaravut laitettiin hyvissä ajoin suolaveteen muutamaksi tunniksi.

Ravut paistettiin valkosipuliöljyssä. Lopuksi lisättiin valkoviini ja persilja.

Ravut syötiin patongin kanssa. Ne kastettiin valkoviiniliemessä . Ruoka valmistui nopeasti. Sen syöminen oli paljon hitaampaa. Rapujen kuoriminen on oma rituaali ja vaatii paljon käsipyyhkeitä.

Hiihtokokin korkean paikan leiri – Päivä II ja III

Ruokanautinnot jatkuvat. Siksi tämäkin juttu on pitkä ja kuvia on paljon.

Eilen kävimme paikallisessa marketissa hankkimassa mereneläviä. Ostimme kalaa ja äyriäisiä. Valikoima oli runsas.

Päivälliseksi valmistimme Douradoa, kultaotsa-ahventa ja Salmonettaa. Tärkeää oli valita Atlantin kalaa Välimeren vaihtoehdon sijaan.

Salmonette on voimakasmakuine kala , joka ei vaadi mausteita.

Lisukkeeksi valmistimme uunissa timjamikukkakaalta.

Tältä valmis annos näytti. Kalojen maku erottui selvästi ja ruoasta pystyi todellakin nauttimaan.

Tänään kävimme yhdessä Algarven huippuravintoloista syömässä sunnuntailounaan (Sunday Brunch). Lounas sisälsi kuusi alá carte ruokalajia. Se oli hieno kokemus.

Alkukeitto oli ennalta ajateltuna erikoinen yhdistelmä eri makkaroita, juustoa ja kaalta. Kuitenkin jokaisella lusikalla oli eri makuelämys.

Toisena ruokalajina saimme paikallisesti jauhetun lihasta tehdyn lihapullan lisukkeineen.

Ruokailun kohokohta oli mustekala-annos vihanneksilla.

Välisalaattina saimme portobello-sieniä maustettuna korianderilla.

Pääruoka oli kana-curry riisin kera. Kana oli valmistettu todella hyvin. Se oli sopivan kypsää, mehukasta ja maukasta.

Jälkiruokana oli omenapaistos vaniljajäätelön kera. Päällä oli rapeaa pähkinärouhetta.

Päivä on ollut hieno. Huomenna valmistamme itse rapupannun.

Hiihtokokin korkean paikan leiri – Päivä I

Hiihtokokki saapui Portugaliin Algarveen hakemaan valoa ja lämpöä, helpotusta Suomen pimeän ajan kaamokseen..

Saavuimme eilen illalla Faroon ja kävimme paikallisessa kana-ravintolassa Luis Frangossa. Se on erittäin suosittu ja hyvämaineinen ravintola. Sisustus on askeettinen, mutta palvelu on hyvää. Kana valmistetaan puuhiilipedillä, mikä tuotti loistavan, mehukkaan ja maukkaan makunautinnon.

Tänään me menemme isännän kanssa paikalliseen ruokakauppaan. Ostoslistalla on paljon meren antimia. Raportoin niistä lisää päivittäin.