Hiihtokokki opiskelee – osa IV

Hiihtokokin opinnot etenevät hienosti. Annosruokienvalmistuskurssin näyttötilaisuus pidettiin viime perjantaina 23.4. Kun ruokaravintoloiden aukiolorajoitukset lähes poistuivat, niin näytön toteutus oli mahdollista toteuttaa. Näyttö tehtiin Hiihtokokin harjoittelupaikassa Vihiluodon Kalaravintolassa,.

Kuvassa Kalakori

Harjoittelujakson jälkeisen tauon jälkeen tein normaalisti töitä kaksi päivää. Ennen näyttöä palautin mieleen annosten tekemisen.

Kuvassa lohihampurilainen

Näyttötyöskentely meni kohtalaisen hyvin. Päivä alkoi valmistelevilla töillä. Tarkistin ja valmistin sekä täydensin kaikki annosten valmistamiseen tarvittavat raaka-aineet.

Kuvassa take awy annoksena toteutrettu Nyhtösavulohi pita

Itse näyttö tapahtui ruuhkaisaan lounasaikaan. Ihan täysiä pisteitä Hiihtokokki ei saanut. Hiukan jäi uupuman. Kiireessä työskentelyn vaatimaa rutiinia ei vielä ollut riittävästi. Se vaatii lisää käytännön harjoittelua. Asiakkailta tuli runsaasti hyvää palautetta.

Kuvassa Lomulohi salaatti

Nyt kokin tutkinnosta on suoritettu kaksi isoa osaa. Korona-aika on hyödynnetty hyvin.

Harjoittelupaikkana Vihiluodon Kalaravintola oli loistava. Kaiken muun opin lisäksi sain harjoitella kalan käsittelyä. Opin kuinka kala fileoidaan, poistetaan nahka fileestä ja miten y-ruoto leikataan kuhasta ja hauesta.

Opiskelu on hauskaa ja siitä on paljon hyötyä. Opiskelu jatkui heti maanantaina á la carte-kurssin käynnistymisellä.

Hiihtokokki opiskelee – Osa III

Koronapandemian vuoksi siirtynyt Tilaus- ja juhlaruokien valmistus kurssin näyttötilaisuus oli 31.3. Kurssi on nyt kokonaisuudessaan suoritettu. Hyväksyntä tuli korkeimmalla kiitettävällä arvosanalla 5.

Suoritimme näytön yhdessä Anni Matilaisen kanssa. Yhteistyömme toimi todella loistavasti. Juhlalounaan asiakkaina oli koulun henkilökuntaa ja valmistumisjuhlia viettäneen toisen kurssin opiskelijoita. Tilaisuus järjestettiin tarkasti koronarajoitusten määräysten mukaisesti.

Tilaisuuden menu oli seuraava:

ALKUPALALAUTANEN

Savulohi-siianmätihyytelöä ja sahramikastiketta,
punajuuri-fetajuustosallaattia ja jogurttikastiketta,
metsäsienisalaattia,
patonkia ja yrttilevitettä

PÄÄRUOKA

Kokonaisena haudutettua naudan ulkofileetä,
punaviinikastiketta,
Hassebackan perunoita ja uunijuureksia

JÄLKIRUOKA

Vaniljapannacottaa, mansikkamelbaa,
marinoituja hedelmiä

Alkupalalautanen

Pääruoasta jäi kuva harmittavasti kiireessä ottamatta.

Jälkiruoka

Ensimmäinen osa kokin tutkintoa on nyt hyväksytysti suoritettu. Seuraava merkittävä tapahtuma on Annosruokakurssin näyttötilaisuus 23.4. Vihiluodon Kalan ravintolassa.

Á la carte – kurssi alkaa huhtikuun lopussa. Saadakseen Urheilijat ruokittua viisi kertaa päivässä, on Hiihtokokki tottunut leireillä tekemään ruokaa isosti ja lujaa. Á la carte-kurssilla opetetaan hienostuneempaa tyyliä.