Aamiaisella oli normaalin kaurapuuron lisäksi riisipuuroa. Eipä tainnut yksikään Urheilija valita vaihtoehdoista kaurapuuroa.
Lohikeittolounaalle eilisestä perunamuusista paistettiin perunarieskoja.

Urheilijan lohikeittolautanen on ladattu ihan täyteen eikä yksi lautanen riitä nälkää karkoittamaan.
Lounaan jälkeen osalle Urheilijoista tehtiin dopingtesti. Hiihtokokin mielestä kaikki meni rutiinilla hyvässä hengessä.
Päivällisellä oli vuorossa lintupäivä. Kalkkunan rintafileet laitettiin eilen marinaadiiin ja paistettiin tänään. Marinadista tehtiin kastike. Lisukkeena oli riisiä ja kukkakaalipyreetä.

ltapalalla on oli tarjolla kuvan Kinkku-Salami piirakkaa ja Köyhiä ritareita, hillojen ja kermavaahdon kera.

Kuvassa Hiihtokokin uusi sinetti. Sen viesti on. Tervetuloa matkalle makujen maailmaaan.
